Esiintymispaketit

Laulan ja soitan mielelläni yritysten ja yksityisten juhlissa tai tapahtumissa, joihin kaivataan tilanteeseen sopivaa musiikkia.

Olen tehnyt kolme erilaista esiintymispakettia, valinnan helpottamiseksi.


Tunnelman kohottaja -paketti

Tämä paketti on tarkoitettu pienimuotoisempaan juhlaan, jossa musiikkia halutaan nostamaan juhlan tunnelmaa.

  • Sopii erityisesti häihin, syntymäpäiville, pikkujouluihin ja pieniin yritystilaisuuksiin osaksi muuta ohjelmaa
  • Laulan ja säestän itseäni asiakkaan pianolla tai kosketinsoittimella
  • Pakettiin kuuluu n. 2 tuntia aikaa asiakkaan juhlassa tai tapahtumassa (sisältäen tauot)
  • Esiintyminen sisältää esimerkiksi 6-10 laulua säestyksineen ja taustamusiikkia pianolla esim. ruokailun yhteydessä
  • Asiakas voi valita kappaleet musiikki -sivulta tai esittää omia kappaletoiveita
  • Paketin hinta on 490 euroa

Ikimuistoinen juhla -paketti

Tämä paketti on koko illan kestävä musiikkikokonaisuus, joka saa vieraat nauttimaan juhlista.

  • Kun tarvitset pääesiintyjää häihin, juhliin, pikkujouluihin tai yritystilaisuuksiin
  • Laulan ja säestän itseäni asiakkaan pianolla tai kosketinsoittimella
  • Pakettiin kuuluu n. 4 tuntia aikaa asiakkaan juhlassa tai tapahtumassa (sisältäen tauot)
  • Esiintyminen sisältää esimerkiksi 14-20 laulua säestyksineen ja taustamusiikkia pianolla esim. ruokailun ja seurustelun aikana
  • Asiakas voi valita kappaleet musiikki -sivulta tai esittää omia kappaletoiveita
  • Paketin hinta on 740 euroa

Suuret juhlat -paketti

Tämä paketti on tarkoitettu pitkään juhlaan, jossa musiikki on erittäin tärkeä osa kokonaisuutta ja joka vaatii kokenutta juontajaa.

  • Sopii suurempiin ja pidempiin juhliin, tapahtumiin tai erikoistilaisuuksiin kuten messuille
  • Pakettiin voidaan sisällyttää koko tilaisuuden mahdolliset juontamiset
  • Laulan ja säestän itseäni asiakkaan pianolla tai kosketinsoittimella
  • Pakettiin kuuluu 6-8 tuntia aikaa asiakkaan tilaisuudessa taukoineen
  • Esiintyminen sisältää sopimuksen mukaisen määrän lauluja säestyksineen sekä taustamusiikkia pianolla asiakkaan toiveiden mukaan
  • Asiakas voi vapaasti esittää kappaletoiveet tai valita musiikki -sivulta haluamiaan klassikoita
  • Paketin hinta on 1350 euroa

Kerro vapaasti, millaista musiikkia juuri sinä tarvitsisit juhliin tai tapahtumaan. Nämä paketit toimivat esimerkkeinä, jotka ovat usein sopineet juhlaan kuin juhlaan. Oulun ulkopuolella hintaan lisätään matkakulut.

Tilaa tunnelmallinen musiikkiesitys tästä.